26.6.2006

Sellulliitti

Nyt on se vuodenaika meneillään kun pitäisi ne bikinit ja uimapuku pukea päälle, mutta kehtaanko tuota kun on ahteri ja reidet kuin kuun pinta, korkeintaan sen uimapuvun voin päälleni pukea mökillä kun ei naapurit näe.

Appelsiini-iho, joka parhaiten (lue: pahiten) näkyy reisissä, takamuksessa ja käsivarsissa. Se on sitä "läskiä" joka ensimmäisenä alkaa palella talvella, sattuu ikävästi jos osuu johonkin, puhumattakaan isoista mustelmista joita tulee joskus ihan itsekseenkin. Selluliittia esiintyy useammin naisilla kuin miehillä. Naisten rasvaprosentti on luonnostaan korkeampi kuin miehillä. Sitä esiintyy ylipainoisilla, mutta on tuttu myös langalaihoille malleillekin.

Natrium sitoo elimistöön nestettä, jonka kaliumpitoiset ruoka-aineet taas poistavat. Vähemmän suolaa ja lisää kaliumpitoisia kasviksia ja hedelmiä ruokavalioon: banaani, viinirypäleet, peruna, riisi, persilja, tomaatti, parsakaali, fenkoli ja parsa. Kun vielä juot teetä (jonka ainekset löytyvät joskus jopa ihan omalta pihalta!) jossa on: peltokortetta, voikukan juurta ja versoa, nokkosta ja piparmintun lehtiä, luulisi selluliitin edes hiukan tulevan katumapäälle ja muuttavan maisemaa. Selluliittialueita voi vielä hieroa manteliöljyllä johon on sekoitettu kaneli-, inkivääri- rosmariini- ja eukalyptusöljyjä.

Volgansienitee puhdistaa elimistöä kuona-aineista. Selluliitin poistoon juoman kannattaa antaa käydä 12-14 päivää, eli hyvin happamaksi. Tarkkaa tietoa juoman ulkoisesta käytöstä selluliitin hoidossa ei ole, mutta mitään haittaakaan ei ole jos lisää juomaa nestesaippuan joukkoon ja hierontakintaalla hieroo ongelma-alueita.

PMS-oireet ja volgansienitee

Jokainen nainenhan kärsii jonkinasteisia PMS-oireita koko hedelmällisen elämänvaiheensa ajan. Joillakin oireita ei edes huomaa ja osa naisista on todellakin sietämättömiä - mikäli miesten mielipiteitä kuuntelee.

PMS-oireita ovat mm aristavat rinnat, selkäkivut, päänsärky ja alavatsavaivat. Lisäksi yhdessä tai erikseen näiden lisäksi seuraa aggressiivisuutta, ärtyneisyyttä, hermostuneisuutta, masennusta ja väsymystä. Kun vielä kudoksiin kerääntyy nestettä eikä mikään vaate mahdu päälle, onko siis mikään ihme jos nainen on ärtyisä!

Kaikkiin oireisiin on saatavissa lääkäreiltä purkkeja ja purnukoita, kuten niin useisiin muihinkin vaivoihin. Kuitenkaan ei koululääketiede ole kehittänyt täsmälääkkeitä jotka vain vaikuttavat siihen yhteen ainoaan oireeseen, vaan lääkkeillä on joskus ikäviäkin sivuvaikutuksia. Luontaislääkinnällä ei helpotusta ehkä löydy aivan yhtä nopeasti kuin pilleripurkista ja kovissa tuskissa painoarvo todennäköisesti kallistuu pillereihin. Jos kuitenkin vaakakupissa painaa myös ikävien sivuvaikutusten eliminointi, luontaislääkintä on pehmeämpi vaihtoehto. Ja jos asuu maaseudulla, voi helpotus mahdollisesti löytyä ihan omalta pihamaalta, jos vain tuntee kasveja. Myös oma maustehylly voi tuoda helpotusta helposti.

Erilaiset nestettä poistavat yrtit ovat hyviä turvoksen laskemiseen. Siankärsämö ja tuoksumatara lievittävät kouristuksia ja rintojen aristusta. Helokkiöljy kapseleina edistää kohdun supistumista ja virtsaneritystä. Eteerisiä öljyjä joita voi lisätä tuoksulamppuun, höyryhengittää tai hierontaöljyssä (tai yrtteinä: valmistaa kuppi teetä): kamomilla, meirami, piparminttu, mustapippuri, inkivääri ja ruusu.

Volgansienitee helpottaa oloa poistamalla kuona-aineita - ja siis myös nestettä. Juoma ei ehkä auta juuri tämän kuukauden oireisiin, mutta sen sisäelimiä puhdistava ja elimistön toimintaa tasapainottava vaikutus auttaa pidemmän päälle.

13.6.2006

Kun hiiva valtaa elimistön...

Hiivasieni (candida albicans)

Mikäli hiivasientä ei saada kuriin, se heikentää immuunijärjestelmää ja vahingoittaa elimistön vastustuskykyä dramaattisestikin. Candidiasis on lääketieteellinen termi jota käytetään kuvaamaan hiivan ylikasvua sisäelimissä ja muissa kudoksissa.

Hiivasieni on loinen, ja kuten loiset yleensäkin, se hyväksikäyttää isäntänsä ravintoa, antamatta mitään tilalle. Itse asiassa hiivan jätökset ovat elimistölle myrkyllisiä ja voivat aiheuttaa lisävahinkoa sisäelimille. Kun sisäelimet joutuvat hiivasienen hyökkäyksen kohteeksi, ei ravinto enää imeydy normaalisti eikä elimistö kykene tuottamaan tarvittavia hormoneja ja entsyymejä kunnon ruuansulatukseen.

Hiivasieni tappaa terveydelle tärkeitä, ystävällisiä bakteereita. Kun lapsi syntyy, esiintyy jo useita erilaisia bakteereita elimistössä. Kolmevuotiaaksi on kahta erilaista elintärkeää bakteeria kehittynyt; lacto bacillus acidophilus (pienissä sisäelimissä) ja bifido bacterium bifidum (suolistossa ja isoissa sisäelimissä). Hieman happoinen elinympäristö on näille bakteereille elintärkeää.

Vääränlainen ruokavalio, joka on suurin syy hiivasienen liikakasvuun, aiheuttaa elinympäristön muuttumista emäksiseksi ja näin vain luo hiivasienelle entistä enemmän elintilaa. Aikaa myöden elimistölle tarpeelliset ystävälliset bakteerit menettävät elintilaansa ja immuunijärjestelmä heikkenee. Ihminen altistuu sairauksille ja oravanpyörä onkin syntynyt: heikentynyt vastustuskyky altistaa uusille sairauksille ja hiivasieni kukoistaa. Myös hormonihoidot, steroidit ja rauhasten toimintahäiriöt lisäävät hiivasienen liikakasvua.

Volgansienitee niin sisäisesti nautittuna kuin kylpyveteen lisättynä happoittaa elimistöä ja hiivasienen elintila kaventuu. Laventeli- ja rosmariiniöljyjen lisääminen pesuveteen desinfioi.

Vaikka volgansieniteen valmistuksessa käytetään sokeria ja 6-8 päivää käynyt juoma sisältää vielä sokeria, on juoman ph joka tapauksessa happaman puolelle, eli hiivasienelle epäedullinen ph. Varmuuden vuoksi juoman voi antaa käydä 10 päivää, jolloin se ei enää sisällä sokeria. Jos aloittaa juoman käytön 10-14 päivää käyneellä juomalla, on se hyvin hapanta. On huomioitava, että hyvin hapan juoma saattaa ärsyttää vatsaa. Siispä aloitus on tehtävä HYVIN PIENILLÄ annoksilla ja runsaasti vettä perään. Annoksia voi suurentaa kun elimistö alkaa tottua juomaan.

6.6.2006

Volgansienitee-ohje

Tarvikkeet:
- vähintään litran vetoinen kattila
- teetä ja sokeria
- noin 1,5 litran vetoinen käymisastia, mielellään lasipurkki
- harsokangasta, talouspaperia tms jolla peittää lasipurkin suun
- kuminauha
- volgansienen pala ja aiempaa juomaa

Perusohje:
1. Keitä 1 litra vettä, lisää tee (2 pussia tai 2 tl irtoteetä). Anna hautua 15 minuuttia tai kiehauta pari minuuttia teen kanssa (katso tarkemmin eri teelaatujen keittoaikoja alempaa). Poista teepussit/siivilöi irtotee ja lisää 1 dl valkoista hienoa sokeria. Sekoita sokeri hyvin teen joukkoon.

2. Jäähdytä tee-sokeriseos huoneenlämpöiseksi. Tämä on ehdottoman tärkeää, seos ei saa olla yli 25 asteista, muuten sieni kuolee. Kaada seos käymisastiaan, lisää sieni (sienen koolla ei ole väliä) ja 1 dl aiempaa juomaa aloitusnesteeksi.

3. Peitä astia liinalla tai paperilla ja varmista vielä kuminauhalla. Astian pitää saada ilmaa, mutta ei tietenkään kärpäsiä tms elukoita.

4. Sijoita astia suoralta auringonvalolta suojattuun rauhalliseen paikkaan. Ei kuitenkaan esimerkiksi lämpöpatterin viereen ettei astian lämpötila nouse yli 25 asteen.

5. Anna juoman käydä 7-14 päivää, riippuen miten happaman makuista haluat juomastasi tulevan. Juoma muuttuu etikkaisemman makuiseksi mitä pidempään se käy.

6. Nosta sieni ja sen yhteyteen kasvanut vauvasieni pois. Huuhtele sieni haalean juoksevan veden alla. Sieneen on voinut tarttua teen pölyä, joka lähtee pois ihan sientä hieromalla veden alla. Sienen reunat voi "trimmata" saksilla leikkaamalla siistiksi. Ison sienen voi myös leikata osiin puhtailla saksilla ja antaa palasia ystäville.

7. Kaada juoma pulloihin. Paras pullo on lasinen, mutta pakastukseen tarkoitetut muovipullot sopivat myös. Muoviset mehu-, limsa-, olut- ja siideripullot hapan juoma saattaa liottaa ihan rikki asti, mutta ainakin irrottaa terveydelle haitallisia yhdisteitä muovista.

8. Varastoi pullot mielellään viileään. Seuraa pullojen tilannetta. Juoma jatkaa käymistään vielä viileässäkin, vain kuumuus lopettaa käymisen kokonaan. Jos juomaa on paljon varastossa, tarkista pullojen korkit aika ajoin, etteivät ne räjähdä auki.

Teelaatujen keittoaikoja:
Musta tee: kestää keittämisen hyvin ilman että maku kärsii
Vihreä tee: älä keitä, hauduta mieluummin vähän pidempi aika
Oolong tee: kuten vihreä tee
Pu Erh (punainen tee): kestää pienen kiehauttamisen
Valkoinen tee: kuten vihreä tee

Perusohje on todellakin vain yhden litran annokselle, mutta toki jos aiot valmistaa kaksinkertaisen annoksen, tuplaa myös määrät.

Teenä on syytä käyttää ihan perusteetä, voimakkaat maustetut teet kuten sitruuna-, piparminttu- ja minttuteet sisältävät eteeriä aineita jotka heikentävät sienen voimia. Sen sijaan Earl Grey tee soveltuu hyvin volgansieniteen valmistukseen, valmiin juoman maku on hyvin simamainen. Savun makuisesta Lapsang-teestä valmistettu juoma maistuu nestemäiseltä tervaleijonapastillilta. Valkoisesta teestä valmistettu juoma on hyvin vaaleaa ja hennon makuista.