23.11.2006

Liian vahvaa teetä? Ja pari muuta huomiota

Joskus saan postia jossa kysellään volgansieniteen tekoon käytettävästä teestä. Olenkin jo aiemmin varoitellut yrteistä, eli älä käytä sitruuna-, minttu-, piparminttu-, kamomilla-, salvia- ym yrttiteelaatuja. Ne voivat aiheuttaa sienen kuolemisen. Earl Grey-teessä olevan bergamontin määrä on vähäisempi, joten sitä voi käyttää volgansieniteen valmistamiseen. Tosin näin talvella on vain huomaavaista, kun lisää joukkoon tavallista teetä.

Myöskin voi käyttää vihreää, mustaa, punaista (tarkoitan tällä pu erh -teetä, en rooibosta), valkoista, keltaista tai oolong teetä. Ihan minkä värisen teen mausta itse pitää. Rooiboksen suhteen kannattaa mukaan laittaa vaikkapa vihreää teetä. Sieni kaipaa ravinnokseen nimenomaan camellia sinensis-pensaan lehdistä valmistettua teetä, ei ole merkitystä kauppamerkillä tai käyttääkö pussi- vai irtoteetä.

Talvi on sienelle kovaa aikaa ja juoma ei varsinkaan kovilla pakkasilla välttämättä jaksa valmistua normaalissa ajassa. Tällöin ei auta nuukailla teen ja sokerin suhteen. Itse noudatan vanhaa englantilaista sääntöä: one for the pot. Eli viiden litran kattilaan tiputan parikin ylimääräistä teepussia, ihan vaan varmuudeksi. Tee ei kerta kaikkiaan voi olla liian vahvaa sienelle, sen olen huomannut. Myös sokeria lisään vähän sillä hupsis-menetelmällä, siis kukkurallisia desin mittoja ja vielä puoli desiä päällä.

Kevään koittaessa en ole enää aina niin höveli ja kesällä jopa saatan siivoilla teevarastojani, varsinaisen satsin lisäksi kattilaan päätyy talven aikana hankkimiani teepusseja tai irtoteetä joka ei ehkä ollutkaan niin hyvänmakuista kuin luulin. Tai vaan on jäänyt yksi kaksi pussia orpona laatikkoon toivomaan, että tulisivat käytettyä... Syksyisin sitten taas palaan normaaliin teesekoitukseeni, jossa on puolet vihreää perusteetä ja puolet vihreää earl grey-teetä. Olen huomannut, että tämä ei muutu niin hirveän happamaksi vaikka ei heti 8 päivän käymisen jälkeen pullottaisikaan. Annan oman juomani käydä 8-10 päivää.

Eräässä postissa pari päivää sitten minulta kysyttiin vaikuttaako volgansienitee myös siten, että saa sisäistä tyyneyttä. Juomastahan on kerrottu, että sen ansiosta monet ovat alkaneet nähdä unia ja jopa hyvin todentuntuisia unia. Eihän tämä tietenkään ole mahdotonta, vaikuttaahan juoma kaikkiin sisäelimiin - miksei siis pääkoppaankin.

Itse olen reilu vuosi sitten ollut aivan burnoutissa. Kolmen vuoden työsuhteeni hyvin stressaavassa ja jopa terveyttäni vaarantavassa työssä päättyi. Koin olevani aivan takki tyhjänä, entisen ymmärtäväisen ja kärsivällisen naisen tilalla oli unihäiriöistä kärsivä stressaantunut ihminen joka oli kärsinyt työskentelystä hometoimistossa. Ai miksei juoma siis auttanut? Voiko sekään mahdottomia tehdä, jos kaikista varoitusmerkeistä huolimatta ajan itseäni loppuun, se voi vain auttaa sen minkä ehtii.

Kun siis työni päättyi ja vaihdoin työpaikkaa, pääsi parantumisenikin alkamaan. Jo parissa viikossa aloin nukkua yöni hyvin, näin jopa unia (jotka olivat olleet koko kolme vuotta poissa). Seuraavaksi aloin huomata kärsivällisyyteni vain kasvavan, stressitilanteissa silmin nähden rauhoituin ja tsemppasin muitakin ottamaan rauhallisemmin, tulee vähemmän virheitä. Vaakakin alkoi näyttää pienempiä lukemia ihan silmissä; neljässä kuukaudessa painoni putosi 12 kiloa. Sittemmin pari kiloa on palannut, mutta muutoin painoni on pysynyt kurissa. Jatkuva makeanhimoni talttui kun vaihdoin edellämainittuun teesekoitukseen ja aina kovan himon iskiessä, otin vähän makeampaa juomaa suoraan käymisastiasta parina päivänä.

Nykyisessä työssäni joudun paitsi nopeasti omaksumaan uuden työpaikan rutiinit sekä tavaroiden paikat, lisäksi 5 vakituisen on helpompi oppia minun nimeni kuin minun muistaa niitä viime kerrasta (ehkä puolen vuoden takaa!). Puhumattakaan muista paikalla olevista uusista, harjoittelijoista ym. Voin olla ylpeä 45-vuotias, sillä selviydyn tästä keikkailusta, ehkäpä 10 eri paikassa per kuukausi, hyvin. Minulle ei tarvitse sanoa samaa asiaa kahteen kertaan. Ja eniten olen ylpeä pitkästä pinnastani. Tuntuu, ettei kärsivällisyydelläni ole rajaa. Kiinnitin tähän huomiota vasta luettuani saamani postin sisäisestä tyyneydestä. Itsekin tajusin, etten lainkaan ole (joskus hyvinkin hektisissä tilanteissa) hermostunut lähes vuoteen.

Taas siis eräs asia jossa volgansienitee on auttanut. Mahdollisesti välillisesti, mutta auttanut kuitenkin.

19.11.2006

Volgansieniteestä joululahjoja

Nyt kun Lahdessakin on virallisesti joulu avattu (henkilökohtainen mielipiteeni joulun avauksesta vesisateessa lumikasojen kutistuessa silmissä jääköön nyt kertomatta...) alkaa siis virallinen jouluhysteriakin. Itse vältän mahdollisimman pitkälle kaupoissa käyntiä joulun alla, ja onnekseni ystäväni ilostuvatkin tyhjiin piltti-purkkeihin valmistamastani joulusinapista ja FC Reippaan tyttöjoukkueilta ostamiini kynttilöihin. Kynttilöiden puutteen korvaa tänä vuonna pienet voidepurkit.

Olen hankkinut ihan peruskäsivoidetta. Kulhossa sekoitan käsivoiteen joukkoon 1/3 pari viikkoa käynyttä volgansieniteetä ja muutaman tipan eteeristä ruusu- tai sitruunaöljyä. Pari ystävääni taitaa saada lisäksi atooppisen ihottumansa hoitoon vartalovoidetta (jossa lähes puolet volgansieniteetä joukossa).

Pakettia tehdessä on tosi tärkeää laittaa etiketit oikein, ettei saaja vahingossa sivele kinkun päälle voidetta.... :-)

Jos olet kaupasta löytänyt kauniita pulloja, voit valmistaa shampoota ja hiusten hoitoainetta samalla tavalla. Itse valmistetut lahjat otetaan aina ilolla vastaan ja jos siinä sivussa onnistut auttamaan ystävääsi ihottuman, psorin tms hoidossa - varmasti saat ystäväsi innostumaan juoman valmistamisesta itsekin ja uusi sienivauvakin löytää uuden kodin.

13.11.2006

Volgansienitipat

Kirjassani olen kertonut Kombucha Manna Dropseista, jotka ovat siis Jenkkilässä erään volgansieniteen käyttäjän (juuri edellisessä postauksessa olevan Bevin) keksimä juttu. Hänen tipoissaan on 40% alkoholia ja tipat on pakattu sieviin sinisiin lasipulloihin. Tippojen kehutaan olevan erinomaisia jos matkustaa, ei tarvitse kantaa viikon volgansieniteesatsia mukanaan (varsinkin nyt kun nesteiden määrää vielä on rajoitettu lentoliikenteessä). Vaan ei niin hyvää, etteikö huonoakin. Sain kuulla eräältä suomalaiselta joka näitä tippoja oli tilannut ja kokeillut pientä reklamaatiota. Tipoissa ei ole mitään vikaa, se on heti sanottava, jos reilua alkoholin makua ei vierasta, sanoi kaveri. Mutta jos pulloa ei a) säilytä jääkaapissa ja b) käytä pikaisesti (tarkoittaen parissa viikossa), se saattaa yksinkertaisesti räjähtää käsiin, kuten tälle kaverille kävi. Tippoihin lisätty alkoholikaan ei siis lopeta juoman käymistä. Varoituksen sananen siis niille jotka tippoja haluavat tilata, ettei pettymys sitten ole suuren suuri.

Tippoja on kotioloissa helppo valmistaa myös itsekin. Otetaan käymisastiaan muodostunut vauvasieni ja puristetaan siitä kaikki juoma erilliseen astiaan. En usko kenelläkään olevan niin hyviä käsivoimia että se paljain käsin onnistuisi, mutta itse olen havainnut kaulimen käteväksi apuriksi. Sieni tilavaan muovipussiin ja pussi kiinni (Minigrip-pussi on hyvä), pussi pöydälle ja siitä tasaisesti kaulimella pyöritellen päältä. Sitten vaan pussista neste talteen - ihan oman mieleiseen lasiseen pulloon vaikkapa. Ja jos on innostunut oikein kunnolla painamaan, niin siivilän läpi, ettei sienenpalasia tule mukaan. Mehulinkoakin voi kokeilla, jos sellainen kotosalla on, mutta taas juoma talteen siivilän läpi. Sienessä itsessäänhän ei ole muuta kuin selluloosaa, eli ei käyttökelpoista kuin kasvimaalle tai biojätteisiin. Käymisastiaan tämmöistä sientä ei kannata enää laittaa.

Paljonkos näitä tippoja sitten vastaa lasillista volkkista?
Hyvä kysymys. Bev kertoi omia tippojaan nautittavan 5-15 lasilliseen vettä. Luultavasti taas on luotettava omaan makuaistiin, ehdottaisin teelusikallista lasilliseen vettä (ellei nauti niitä erikseen :-))

Ja säilytä uutepulloa jääkaapissa, se jatkaa käymistään, pulloon saattaa kasvaa sieni.

Volgansienikuvia

Kombucha Manna -sivujen ylläpitäjä, Bev on tehnyt sivun jonne hän kerää volgansienien kuvia. Kannattaa käydä kurkkimassa.

Muutamia kysymyksiä ja vastauksia

Näin talven lähestyessä olen saanut kyselyjä hidastuneesta käymisestä. Moni hädissään heittää sienen roskiin (toivottavasti siihen bioroskikseen sitten!) kun luulee että vika on sienessä.

Olen jo tuolla jossain aiemmassa postauksessani tammikuussa kertonut vinkkejä. Juoma valmistuu nopeammin aina kesällä, joskus on ihan suojattava käymisastia ettei se kuumenisi liikaa. Ja vastaavasti talven tullen valmistuminen hidastuu kun ilmat kylmenee. Käymisastian sijoitusta hiukan lämpimämpään ja verhousta froteisella pyyhkeellä tai sanomalehdelle kannattaa kokeilla. Eikä haittaa ole vaikka laittaisi vähän reilummin teetä ja sokeria sekä pari lisäpäivää käymiselle. Ja talvella kannattaa välttää erikoisia kokeiluja teen suhteen, paras pysyä ihan perusteessä.

Pakastettu sieni?
Niin, itse kokeilin pakastettujen sienien käyttöä muutama vuosi sitten - huonoin tuloksin. Olin pakastanut sieniä aloitusnesteen kera ja ihan sellaisenaan. Tein valitettavasti kokeiluni talvella, joten liekö siinä vähän syytä, että päädyin aina homehtuneisiin käymisastioihin.

Pakastettu sieni tulee laittaa jäisenä kasvualustaan ja siihen hyvin hapanta aloitusnestettä mukaan. Sieni herää eloon hitaasti, eli käymisaikaa on jatkettava. Vauvasientä ei ihan ekalla kerralla välttämättä tule pinnalle, siitä ei pidä huolestua. Sieni on pakastamisen jäljiltä heikossa kunnossa ja sen on toki kerättävä voimia. Kiedo siis käymisastian ympärille sanomalehteä tai pyyhe jotta astiassa pysyisi sopiva lämpö. Ja jos vaan mahdollista niin ota se pakastettu sieni käyttöön keväällä, näin parannat mahdollisuuksiasi saada sieni voimiinsa paremmin.

Miksi vauvasieni on joskus paksumpi ja joskus ohuempi?
Se vaan kuuluu sienen luonteeseen. Sieni on elollinen kuten mekin, sen kuntoon ja voimiin liittyy paitsi vesi, tee, sokeri, aloitusneste, emosieni, huoneen lämpötila kuin varmasti myös ilmanpaine. Tuskin meistä kukaan käyttää aina tismalleen samoja määriä ihan samanlaatuisia aineita. Tee pusseissa ja purkeissa ei ole tasalaatuista, kuin ei vesijohtovesikään. Ja kyllä säälläkin on vähän vaikutusta, olen huomannut että pitkän sateisen jakson jälkeen (vaikka vielä sataisi pari päivää) niin sieni selkeästi virkistyy pari päivää ennen sateiden loppua. Ehkä sekin tietää että kohta taas paistaa aurinko.

Onko sieni pakko huuhtoa aina ennen kuin laittaa uuteen kasvualustaan?
PAKKOHAN ei ole huuhtoa, mutta kyllä minusta ainakin on ihan kiva pukea puhtaat vaatteet puhtaalle iholle. Huuhtomisella tavallaan "peset" sienen, eli haalean veden alla ainakin minä hieron sienen pinnasta pois teenpölyä ja vähän saksilla siistin repaleisia reunoja.

Kuinka paljon volgansieniteetä voi juoda?
Tämä on ikuisuuskysymys, jonka esittää aina uusi käyttäjä. Ylärajaa ei ole. Kukaan ei ole kuollut volgansieniteen yliannostukseen. Mutta määrä ei aina korvaa laatua, se tulee muistaa. Juomalla on suurina määrinä laksatiivinen vaikutus, teho ei riipu nautitun juoman määrästä.

Itse juon 2 dl aamuisin ja flunssa-aikaan sekä kun teen tosi pitkän työpäivän, otan vielä päivälläkin toisen 2 dl. Iltaisin en juomaa nauti, koska se aiheuttaa minulle piristymistä muutaman seuraavan tunnin ajaksi. Ja tarjoilijan työssä kun pääsee kotiin, niin ei yhtään huvita valvoa enempää vaan haluaa suoraan Höyhensaarille, välttämättä ei ole mahdollista nukkua kuin muutama tunti ennen seuraavaa työvuoroa.

Tärkeää juoman nauttimisen yhteydessä on juoda jonkun verran pelkkää vettä. Ensinnäkin jouman happamuus vaikuttaa suussa hampaisiin, eli on hyvä huuhtoa suu vedellä. Toiseksi vesi auttaa kuona-aineita poistumaan elimistöstä.

Tässäpä nyt näin muutamia vastauksia, toivottavasti niistä löytyi apua. Palaan kysymys-vastaus-osastoon myöhemmin. Kannattaa myös käydä läpi aiempia postauksiani, jos mieleen hiipii joku kysymys, olen saattanut jo käsitellä aihetta laajemmin joskus.