13.11.2006

Muutamia kysymyksiä ja vastauksia

Näin talven lähestyessä olen saanut kyselyjä hidastuneesta käymisestä. Moni hädissään heittää sienen roskiin (toivottavasti siihen bioroskikseen sitten!) kun luulee että vika on sienessä.

Olen jo tuolla jossain aiemmassa postauksessani tammikuussa kertonut vinkkejä. Juoma valmistuu nopeammin aina kesällä, joskus on ihan suojattava käymisastia ettei se kuumenisi liikaa. Ja vastaavasti talven tullen valmistuminen hidastuu kun ilmat kylmenee. Käymisastian sijoitusta hiukan lämpimämpään ja verhousta froteisella pyyhkeellä tai sanomalehdelle kannattaa kokeilla. Eikä haittaa ole vaikka laittaisi vähän reilummin teetä ja sokeria sekä pari lisäpäivää käymiselle. Ja talvella kannattaa välttää erikoisia kokeiluja teen suhteen, paras pysyä ihan perusteessä.

Pakastettu sieni?
Niin, itse kokeilin pakastettujen sienien käyttöä muutama vuosi sitten - huonoin tuloksin. Olin pakastanut sieniä aloitusnesteen kera ja ihan sellaisenaan. Tein valitettavasti kokeiluni talvella, joten liekö siinä vähän syytä, että päädyin aina homehtuneisiin käymisastioihin.

Pakastettu sieni tulee laittaa jäisenä kasvualustaan ja siihen hyvin hapanta aloitusnestettä mukaan. Sieni herää eloon hitaasti, eli käymisaikaa on jatkettava. Vauvasientä ei ihan ekalla kerralla välttämättä tule pinnalle, siitä ei pidä huolestua. Sieni on pakastamisen jäljiltä heikossa kunnossa ja sen on toki kerättävä voimia. Kiedo siis käymisastian ympärille sanomalehteä tai pyyhe jotta astiassa pysyisi sopiva lämpö. Ja jos vaan mahdollista niin ota se pakastettu sieni käyttöön keväällä, näin parannat mahdollisuuksiasi saada sieni voimiinsa paremmin.

Miksi vauvasieni on joskus paksumpi ja joskus ohuempi?
Se vaan kuuluu sienen luonteeseen. Sieni on elollinen kuten mekin, sen kuntoon ja voimiin liittyy paitsi vesi, tee, sokeri, aloitusneste, emosieni, huoneen lämpötila kuin varmasti myös ilmanpaine. Tuskin meistä kukaan käyttää aina tismalleen samoja määriä ihan samanlaatuisia aineita. Tee pusseissa ja purkeissa ei ole tasalaatuista, kuin ei vesijohtovesikään. Ja kyllä säälläkin on vähän vaikutusta, olen huomannut että pitkän sateisen jakson jälkeen (vaikka vielä sataisi pari päivää) niin sieni selkeästi virkistyy pari päivää ennen sateiden loppua. Ehkä sekin tietää että kohta taas paistaa aurinko.

Onko sieni pakko huuhtoa aina ennen kuin laittaa uuteen kasvualustaan?
PAKKOHAN ei ole huuhtoa, mutta kyllä minusta ainakin on ihan kiva pukea puhtaat vaatteet puhtaalle iholle. Huuhtomisella tavallaan "peset" sienen, eli haalean veden alla ainakin minä hieron sienen pinnasta pois teenpölyä ja vähän saksilla siistin repaleisia reunoja.

Kuinka paljon volgansieniteetä voi juoda?
Tämä on ikuisuuskysymys, jonka esittää aina uusi käyttäjä. Ylärajaa ei ole. Kukaan ei ole kuollut volgansieniteen yliannostukseen. Mutta määrä ei aina korvaa laatua, se tulee muistaa. Juomalla on suurina määrinä laksatiivinen vaikutus, teho ei riipu nautitun juoman määrästä.

Itse juon 2 dl aamuisin ja flunssa-aikaan sekä kun teen tosi pitkän työpäivän, otan vielä päivälläkin toisen 2 dl. Iltaisin en juomaa nauti, koska se aiheuttaa minulle piristymistä muutaman seuraavan tunnin ajaksi. Ja tarjoilijan työssä kun pääsee kotiin, niin ei yhtään huvita valvoa enempää vaan haluaa suoraan Höyhensaarille, välttämättä ei ole mahdollista nukkua kuin muutama tunti ennen seuraavaa työvuoroa.

Tärkeää juoman nauttimisen yhteydessä on juoda jonkun verran pelkkää vettä. Ensinnäkin jouman happamuus vaikuttaa suussa hampaisiin, eli on hyvä huuhtoa suu vedellä. Toiseksi vesi auttaa kuona-aineita poistumaan elimistöstä.

Tässäpä nyt näin muutamia vastauksia, toivottavasti niistä löytyi apua. Palaan kysymys-vastaus-osastoon myöhemmin. Kannattaa myös käydä läpi aiempia postauksiani, jos mieleen hiipii joku kysymys, olen saattanut jo käsitellä aihetta laajemmin joskus.

Ei kommentteja: