24.4.2007

Miten muuttaa sieni ja käymisastia?



Kun muuttaa paikasta toiseen, ei se ole ollenkaan hankalaa sienen kanssa. Toki jonkun verran pitää muuttaa rutiinejaan. Itse voinkin tässä nyt kertoa omasta muutostani hyvänä esimerkkinä.

Volgansienien muutto alkoi jo pari viikkoa sitten. Tein tavallista isomman satsin juomaa käymään.

Ylläolevassa kuvassa onkin "sienivarastoani". Eli isohko lasinen kurkkupurkki täynnä sienivauvoja. Lisäsin purkin täyteen "ylikäynyttä" (14 pv käynyttä) juomaa. Purkki on jääkaapissani odottamassa muuttopäivän aamua. Silloin nostan purkin yhdessä muiden jääkaapin tavaroiden (mm pullotetut juomat) kanssa laatikkoon ja autoon.

Käymisastioina käyttämäni lasiset purkit olen tyhjentänyt ja pessyt. Lisäapua sain ottamalla 5 litran teräskattilan yhdeksi apukäymisastiaksi. Siellä on vielä huomiseen asti käymässä viimeiset juomat. Sen kun pullotan, niin minulla on juomaa pullotettuna viikon satsi.

Valitettavasti näin keikkatyöläisenä ei aina voi pitää vapaata kun sitä tarvitsee. Niinpä minullakin on työvuoro vielä muuton jälkeen illalla. Vappupäivänäkin menen töihin. Mutta puran heti uudessa kodissa jääkaappitavarat kylmään. Heti kun vapaata on sen verran, kiehautan uuden kasvualustan ja laitan sen käymään. Pullotettua juomaa saatan joutua säätelemään, jos kasvualustan tekoa en ihan parissa päivässä pääse tekemään.

Näin kun muuttaa saman kaupungin sisällä, ei vesijohtovesi muutu olennaisesti sen mukaan millä puolen kaupunkia asuu. Eri kaupunkien vesijohtovesissä kuitenkin saattaa olla jopa suussa maistuvia eroja. Kannattaakin silloin varautua valmistamalla juomaa mahdollisesti parinkin viikon satsi etukäteen. Ja uutta kasvualustaa laittaessa on hyväksi hemmotella sientä: teetä ja sokeria vähän reilummin ja jos vaan on varaa laittaa aloitusnestettä myöskin reilummin, niin sienen selviytymismahdollisuudet ovat paremmat. Pidetään myös Murphyn lait mielessä ja niitä varasieniä jääkaapissa pari kappaletta - ihan kaiken varalta.

Missään tapauksessa: ÄLÄ MUUTA KÄYMÄSSÄ OLEVAA ASTIAA! Ai miks varten ei? Muuton yhteydessä astia tärisee sen verran, että varmasti sieni ja juoma menee sekaisin. Astian pohjalla on yleensä hiivaa ja sakkaa, se viimeistään saa koko astian sisällön sameaksi ja sekaiseksi. Puhumattakaan sisällön hölskyämisestä ja mahdollisesta läikkymisestä. Paljon helpommalla pääset kun ajoitat pullotuksen ja uuden satsin teon muuton ajankohtaan ja siirrät tyhjiä käymisastioita ja juoman sekä sienet tiivisti suljetuissa astioissa.

Ei kommentteja: