14.6.2008

Muutamia kysymyksiä

Tässä kevään mittaan olen saanut muutamia kysymyksiä sähköpostiini ja vaikka olenkin vastaillut kysyjille suoraan, niin keräsinpä tähän muillekin tiedoksi tärkeimpiä.

Alkuvuodesta jo kerroinkin kuinka erilaisia uudet vauvasienet voivat ollakaan kun ne kasvavat käymisastian pinnalle, eli eipä niistä tässä enempää.

Pari kysymystä olen saanut volgansieniteen sisältämistä aminohapoista. Tähän on ollut hankala vastata. Wikipediasta löytyy 20 erilaista aminohappoa ja nuo juomaa tutkinet amerikkalaiset ovat vaan todenneet juoman sisältävän runsaasti erilaisia aminohappoja. Sen tarkempaa erittelyä aminohappojen nimistä eivät hekään ole tehneet. Mutta kaikille aminohapoille on yhteistä se, että ne ovat elämälle välttämättömien valkuaisaineiden rakennusosia. Kaikki siis ovat yhtä hyviä, tulkitsen.

On muistettava se tosiasia, että sieni ja juoma sen myötä, muuttuvat jatkuvasti. Kun yksi ihminen tekee kemiavälineillään kokeita omasta juomastaan, niin samoja määriä samoja happoja ym aineita ei välttämättä löydy toisen juomasta. Siksi yhden ainoan listan laatiminen juoman sisällöstä on äärimmäisen vaikeaa.

Koko mittavan elinkaarensa aikana ei volgansieniteellä ole havaittu olevan mainittavia sivuvaikutuksia. Nyt joku nosti kätensä pystyyn, saatoin aivan kuulla sen! Tuliko vatsasi kipeäksi juomasta? Sait melkoisia finnejä eri puolille kehoasi juomasta? Saat juosta vessassa kaiken aikaa? Hmmm.... Olen aina painottanut, että juoman käyttö tulee aloittaa H-I-T-A-A-S-T-I. Eli ensi alkuun nautitaan 7 päivää käynyttä, vielä vähän sokeria sisältävää juomaa, muutama ensimmäinen päivä 0,5 dl (siis puoli desiä!) päivässä. Ja perään lasillinen vettä. Neljäntenä tai viidentenä päivänä voi jo ottaa 1 dl:n jos olo tuntuu hyvältä.

Mitään tarkkaa määrää per päivä on tosiaan vaikea sanoa. Joillekin jo tuo puoli desiä on riittävä määrä ja vatsa toimii hyvin, yleiskunto paranee ym. Itse juon aamuisin 2-3 dl juomaa, ja saman verran vettä. Veden juominen volgansieniteen päälle on siinä mielessä tärkeää, että suuhusi on jäänyt tuota hapanta juomaa ja jos se jää sinne muhimaan niin se voi vahingoittaa hammaskiillettä. Aivan kuten tuoremehut, limsat ym. Tarkoitus on siis huuhtoa suu! Ja näin lähes 10 vuoden säännöllisellä juoman käytöllä voin todeta, että hammaslääkärini ei ole löytänyt hampaistani minkäänlaista eroosiota (joka on hienompi tapa kertoa hammaskiilteen vahingoittumisesta).

Ne jotka nyt väittävät saaneensa vatsa- ja iho-oireita juomasta, voivatkin miettiä miten tuo hidas aloitus menikään. Tuliko ehkä heti aluksi kulautettua parin desin lasillinen sitä 10 päivää käynyttä juomaa kurkusta alas? Kyllä minullakin vatsa kapinoi kun käymisastian sisällön muistan pullottaa vasta kahden viikon käymisen jälkeen. Sehän on hapanta kuin mikä! Vatsan väänteet kuitenkin laantuvat kun muistan juoda vettä tai mehua perään. Tyhjään vatsaan nautittuna hapan juoma toki aiheuttaa shokin! Omat vatsan väänteeni kestävät noin vartista puoleen tuntiin ja taas on rautainen olo.

Iho-oireissa sama juttu. Liian paljon juomaa liian nopeasti. Juoma edesauttaa kuona-aineiden poistumista kehosta. Hitaalla aloituksella on ennen kaikkea se tarkoitus, että elimistö pääsee hommaan mukaan. Vähän juomaa aiheuttaa vähemmän toimintaa elimistössä. Paljon juomaa aiheuttaa mm kuona-aineiden runsaampaa poistumista ja kun ei hien ja virtsan myötä saada tarpeeksi ulos, tulevat kuona-aineet finneinä ulos. Tilannetta helpottaa taas kun vähän rauhoittaa innostustaan ja vähentää juoman määrää lasissaan.

Juoman piristävä vaikutus on myös yksilöllistä. Itse tosiaan nautin juomani aamuisin ja jos tiedossa on pitkä rankka päivä, niin hörppäsen iltapäivällä vielä toisen lasillisen. Ilta-aikaan nauttimani lasillinen pitää minut hereillä aamuyön tunteihin asti, joka tosin on hyödyksi kun pitää valvoa niin pitkään, mutta harmittaa jos haluaisi nukkua. Tosin tiedän taas erään juoman käyttäjän, joka pystyy juomaan juoman ihan mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, sen aiheuttamatta pitkävaikutteista piristystä. Hänellä sen sijaan psoriasis on kadonnut juoman myötä.

Aina on muistettava, että juoman vaikutukset ovat hyvin yksilölliset. Saatat aloittaa juoman käytön vaikkapa laihtuaksesi. Kuinka kummassa kilot eivät karisekaan etkä olekaan huomannut, että kolesteroliarvosi ovat pienentyneet, ikävä ihottuma jossain onkin kadonnut tms. Seuraa mitä kehossasi tapahtuu, juoma voikin auttaa johonkin ehkäpä akuutimpaan vaivaan kuin arvelit. Lisäksi voi tulla aikoja kun tuntuu ettei juomasta ole mitään hyötyä, ei mihinkään. Pidä tuolloin vähän aikaa taukoa. Anna sienen olla jääkaapissasi purkissa juomassa lepäilemässä ja kokeile uudelleen parin kuukauden kuluttua.

Ei kommentteja: